BUDO
Budon pääsivu
Budolajien harjoittelu
Treeni-into takaisin!
Nina Ylitalo
Uusi alku ja uudet kujeet
Tunnistat varmasti tämän treenajatyypin: saapuu dojolle energiaa täynnä, treenaa kuin duracel pupu, tuttu näky joka leirillä ja tuntuu jaksavan puhua treenaamisestaan loputtomasti. Laitapa itsellesikin sama vaihde päälle!
Kun harjoittelu maistuu on matka salille lyhyt ja kynnys lähteä matalalla. Päätös siitä, että lähtee nauttimaan treenaamisesta saa pakkaamaan kamppeet ja lompsimaan salin ovesta sisään kerta toisensa jälkeen. Tulet salille itseesi tyytyväisenä ja motivoituneena. Kun haluaa löytyy niin treeneihin pääseminen on vain järjestelykysymys.
Ähkyssä treeneihin
Tuliko syötyä ähkyyn asti? Karkkilaatikoita taitaa olla vieläkin nurkissa ja olo on kuin syöttöpossulla. "Minä en halua olla näin läski - treenaaja" ilmestyy salille hikikarpalot ja karisevat rasvaprosentit mielessä. Hän kiskoo tamineet päälleen tiukka kroppa silmissä siintäen. Kun kilot on sitten karistettu, motivaatio on poissa ja niin on tämä treenajakin. Hän jaksaa tulla dojolle niin kauan kuin läskiä löllyy. Hän innostuu kausittain, mutta kun peilistä näkyvä kroppa tyydyttää tai vaa'ankieli loksahtaa kohdilleen, niin treenikassi jää komeroon. Tämä tyyppi motivoituu salille taas seuraavan kerran kun on tullut mässäiltyä.
Jos häneltä kysytään miksi hän treenaa kun se ei näytä olevaan hänestä hauskaakaan, ei hän osaa vastata itsekään. Harjoittelu ei vain oikein suju, treenien sisällössä on aina jotain pielessä, milloin hän ei jaksa innostua alkavan flunssan takia tai kenkku harjoituspari vie treeneistä hauskuuden. Hän alkaa keksiä syitä jäädä pois: paikat kipeänä, jokin vanha vamma vaivaa, sää ei houkutellut lähtemään. Kun hän salille vaivautuu niin hän puree hampaat yhteen ja treenaa loppuun jotta läskit karisisi, mutta vailla intohimoja.
"Mutta kun mun on pakko"
Mun on pakko- treenaajaa ajaa salille vaikkapa pakko kertoa kaverille, että on tullut treenattua. Itseä ei huvittaisi. Treenaaminen on velvollisuus enemmän kuin nautinto. Hän merkkaa kalenteriin kuinka paljon on tullut aerobista ja anaerobista treeniä tehtyä ja kärvistelee huonon omantunnon kourissa jos lorvikatarri iskee ja treenit jääkin välistä. Kun kaveri ei enää kysele, pakko poistuu ja tätä treenaajaa ei salilla näy. Jos tämä tyyppi ei opi nauttimaan itse treenaamisesta hän lopettaa lyhyeen. Harjoittelun tulee olla kivaa ja motivaation täytyy löytyä itsestä.
Kun vuosi vaihtuu ja uuden vuoden lupaukset on annettu, tämä treenaaja on täynnä energiaa ja motivaatiota "uudesta elämästä". Jos toiset treenaajat eivät vastaa tähän intoon tai harjoituksissa on pientä kitkaa, hänen harjoitteluintonsa romahtaa nopeasti. Jos häntä kannustetaan säännöllisesti, harjoitusmotivaatio voi säilyä kuitenkin jonkin aikaa. Hän ei tiedä itsekään miksi treenaa kun hauskaakaan se ei näytä olevan, ei jaksa pohtia sitä - liikunta kuin liikunta on terveellistä.
Tietenkään joka treeneissä ei voi olla hauskaa, aina välillä on pakko ottaa itseään niskasta kiinni että tulee harjoiteltua. Silti tällaisen pakottamisen tulisi olla väliaikaista. Harjoittelussa on vain yksi pakko - siitä pitää osata nauttia. Pikavoitot vaikkapa juuri läskin suhteen eivät motivoi pitkällä tähtäimellä. Kun voitto on saavutettu, uusia nautinnon aiheita lähdetään hakemaan muualta.
"Mä treenaan kun se on niin kivaa"
Jos ähkyssä treenaava tai pakkopulla-persoona kysyvät tämän tyypin treenaajalta mikä häntä harjoittelussa viehettää he saavat yleensä vastaukseksi: "no kun se on vaan niin kivaa". Tarkempi erittely tuo usein selvityksen kivoista kavereista tai siitä että treeneistä saa energiaa päivään. Juuri tämän tyypin kaveri on se todennäköinen duracel-pupu.
Jos opit tuntemaan mikä sinut ajaa salille, mikä motivoi, treenaaminenkin alkaa maistua. Aito kiinnostus harjoittelusta tuo salille kerta toisensa jälkeen. Nautinnonhakuinen treenaaja motivoituu treeneissä hikoilusta, päänsisäisistä haasteista ja siitä hyvä olon tunteesta joka harjoittelusta seuraa. Vaikka päivä olisi kuinka harmaa hän vääntäytyy dojolle ja palaa kotiin hyvillä mielin. Hänelle päivät treenikertojen välillä ovat voimien keräämistä varten. Hän näkee itsensä jo tavoitteensa saavuttaneena. Yksittäisen harjoituksen väliin jättäminen ei ole ongelma, sillä harjoittelun jatkuminen on jo osa arkea.
Tämä treenaaja ei souda ja huopaa samojen tavoitteiden kanssa, hänelle ei tule takapakkia sillä kaikki harjoittelu vie jatkuvasti eteenpäin. Hän osaa hakea vaihtelunhaluunsa vaikkapa leirikokemuksia oman dojon ulkopuolelta ilman että hän mustaa muiden saman pukuhuoneen jakavien mielen toitottamalla suureen ääneen treenaamisensa suurta tuskaa. Salille on mukava lähteä kun tietää mistä sen lähtemisen energian saa. Treenaaminen ei ole pakkopullaa kun treenaamisen ilo on löytynyt.
Innostuksen palo jatkuu aina vain!
On ihan inhimillistä, että välillä treeni-intoa on vaikka muille jakaa ja välillä mennään matalalentoa. Harjoittelu ei ole yhtä innostuksen palossa treeneistä toiseen rientämistä. Kaikki turhautumiset kuuluvat asiaan, tärkeintä on löytää ne syyt joiden takia treeneihin tulee kerta toisensa jälkeen.Harjoittelun jatkuminen on kiinni harjoittelijan sisäisestä motivaatiosta. Innostuksen paloon saa apua toisilta: hyvät kaverit motivoivat palaamaan takaisin tatamille. Jatkuva muiden innostus on tarttuvaa. Mieti mikä harjoittelussa sinua kiehtoo: onko se itsensä kehittäminen, kunnon ylläpito, kaveripiiri, jatkuva edistyminen tekniikoissa, dojon sisäpiiriin kuuluminen vai mikä? Hyvä ulkoiset puitteet auttavat nekin: hyvä harjoitteluilmapiiri, siisti sali ja haastavat treenit voivat olla motivaation ylläpitäviä voimia. Kun harjoittelu on hauskaa ei muutaman harjoituksen väliin jääminen tunnu isolta asialta, pääasia on että harjoittelemaan lähtemisen tekee mielellään ja harjoittelusta nauttii.
Ihminen tekee mitä tahtoo. Kun tahtoa löytyy riittävästi, niin harjoittelu onkin vain järjestelykysymys. On kuitenkin joitain perusasioita, joiden avulla treeneihin tulee lähdettyä säännöllisesti. Kun harjoittelusta tulee tapa, treeneihin lähteminen on helppoa. Päätä vaikkapa että treenaat 2-3 kertaa viikossa. Keho alkaa itse huutaa tekemistä kun se tottuu tiettyyn rasitustasoon. Varmista että seura ja laji sopivat sinulle. Jos et saa haluamaasi vain yhdestä seurasta, treenaa rinnalla jossain muuallakin. Etsi edistysaskeleet itsestäsi. Kaikki olemme yksilöitä ja edistyminen on sen mukaista, muihin vertaaminen ei ole hedelmällistä. Laita vaikka paperille aika ajoin mitä olet oppinut. Juttele pitemmälle ehtineiden kanssa: tunnistat heidän puheestaan asioita, jotka motivoivat sinuakin. Tee lähteminen helpoksi. Pakkaa kassi jo edellisenä päivänä valmiiksi niin oikein odotat harjoituksiin lähtemistä. Ja viimeksi: älä ota sitä niin vakavasti, harrastuksestahan tässä on vain kysymys!
