Uusvanhan perushärmäläisen itsepuolustuslajin avulla
turvaat henkilökohtaisen koskemattomuutesi ja pidät paikkasi
nakkikioskin jonossa.

Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla harhautuneet kokeilemaan
epämääräisiä itämaisia itsepuolustuslajeja,
joiden tarkoitus on lähinnä kerätä opettajilleen
mahdollisimman suuret tulot ilman että ihmisen henkilökohtainen
turvallisuus juurikaan paranee.
Toisin on laita vuosituhantiset perinteet omaavassa suomalaiskansallisessa
itsepuolustuslajissa, Kur Moo Tuksessa. Tätä lajia on moni
suomalainen tietämättään käyttänyt hätätilanteessa
pelkistetyssä muodossa, kun vaaran uhatessa järki jättää
ja vaistot ottavat vallan. Tutkijat epäilevätkin lajin kehittyneen
osaksi suomalaisten geeniperimää ja kollektiivitietoisuutta,
niin että jokainen suomalainen periaatteessa osaa lajin yksinkertaisimmat
alkeet synnynnäisesti. Sama koskee myös sen läheistä
sukulaislajia, VIT TUI LET SÄÄ:tä.
Kur Moo Tus on jo lähestulkoon tuntemattomaksi käynyttä
muinaisvarhais- alkukantasuomea ja tarkoittaa nykykielellä vapaasti
tulkattuna Räkänokkain ojennukseen pistämistä. Lajin
nimessä käykin oivallisella tavalla ilmi sen syvällinen
filosofia, jonka peruspilarit on kuvattu seitsemässä lajin
kultaisessa säännössä:
- Anna aina vastustajien lyödä toisensa.
- Jokainen ihminen, jolla on vastenmielinen naamataulu, suunnittelee
hyökkäystä. Sovella tällöin sääntöä
yksi.
- Toimi ensin, ajattele sitten.
- Humalassa jokainen meistä voi päihittää kenet
tahansa.Kannattaa ainakin yrittää.
- Suuret sanat halkaisee suun, älä siis turhaan hukkaa aikaa
sovintoyrityksiin.
- Pakoon lähteminen ei ole kiellettyä, mutta helvetinmoinen
häpeä. Älä siis pakene.
- Mitä enemmän nostat penkistä, sitä röyhkeämmin
voit etuilla jonoissa.
Liity nyt sinäkin yhä kasvavaan Kur Moo Tuksen harrastajien
joukkoon ja löydä sisältäsi se mitään
pelkäämätön öykkäri, jollainen jokainen
meistä pohjimmiltaan on. Unohda siis kaukoidän tekosyvälliset
käsienhuitomishömpötykset ja paranna itseluottamustasi
perisuomalaiseen tyyliin.
Uusi Kur Moo Tuksen peruskurssi alkaa joka kuukauden ensimmäinen
keskiviikko liikuntahallilla. Päättökuulustelut torin
grillillä lauantai-iltaisin klo 02:35.